2.10.2012

Nomadiohjaajan esittely

Hei kaikille! Olen Pauliina Mäkelä, uusi nomadiohjaaja Lempäälän Kuljusta.

Aloitin 1.10.2012 nomadiohjaajana Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin eli AVO2-hankkeen Toimikas-osahankkeessa. Jatkan Pieta Tukkimäki-Hildénin aloittamaa nomadiopettajan työtä. Olen tietotyöläinen, verkostojen nettikätilö, yrittäjä ja sosiaalisen median kouluttaja. Olen kuvannut syyskuussa 2012 omaa laaja-alaista lähityötäni blogikirjoituksessa. Toimin aiemmin yli 4500 jäsenen Sometu-verkoston nettikätilönä. Hankemaailmassa toimimista on joskus vaikea hahmottaa, joten tein (listaihmisenä) omasta hankeympäristöstäni kartoituksen GoogleDocs-dokumenttiin.

Nomadiudella viitataan siihen, että kyseinen henkilö kiertää kaikissa hankkeen ilmiökouluissa. Esimerkkinä itselleni toimivat mm. Janne Saarikko, joka on vuosien ajan kiertänyt eri toimistoja toimistonomadina sekä Pauliina Venho, joka toimii mobiilineuvojana Mobiilisti-hankkeessa

Nomadiohjaajan tehtävänä on vähentää uuden menetelmän ensitoteutukseen liittyvää työtaakkaa sekä auttaa löytämään tarkoitukseen sopivia sosiaalisen median palveluita ja helpottaa niiden käyttöönoton vaiheissa. Nomadiohjaaja innostaa ja varmistaa, että rahoittajalle luvattu avoimuuden periaate toteutuu Toimikas-osahankkeen ilmiöissä.

Hän kiertää kaikissa Hämeenlinnan alueen hankekouluissa auttamassa, opastamassa ja tekemässä näkyväksi oppimisprosessia ja ilmiöpohjaisen oppimisen askeleita. Lisäksi hän kouluttaa yksityisyydensuojaan, tekijänoikeusasioihin, tiedonhaun tehostamiseen, yleensäkin sosiaalisen median asialliseen muuhun kuin vapaa-aikaan liittyvään käyttöön oppimisen apuna. Hän on tarpeen mukaan rooliltaan vertaiskouluttaja, mentori, teknispedagoginen tukihenkilö ja avustaja sekä opettajille että opiskelijoille. Hän voi tuoda esiin ilmiöpohjaisen oppimisen rinnalle myös Tero Toivasen Suomessa esilletuomaa näkymättömän oppimisen ilmiötä.

Nomadiohjaaja huolehtii oman työnsä ohella, muun tekemisen ohessa ja välissä, pieninä annoksina hetkittäin ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa keskustellen ja ihmetellen jatkuvan oppimisen toteutumisesta sekä sen näkyväksi tekemisestä. Työelämä toimii omalta osaltaan oppimisympäristönä. Verkostoituminen on tärkeä osa nomadiohjaajan työtä. Kohtaamiset erilaisissa tapahtumissa tuovat sattumahdollisuuksia.

Odotan mielenkiinnolla tulevia kohtaamisia ja yhdessä oppimisen hetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti